Suomen kielen murteiden jaottelu

Suomen kieli on itämerensuomalaiseen ryhmään kuuluva uralilainen kieli, jolla on noin 4,9 miljoonaa puhujaa äidinkielenään, minkä lisäksi sitä puhuu toisena kielenään noin puoli miljoonaa henkilöä. Suomen kielessä on perinteisesti esiintynyt erilaisia murteita, jotka voidaan jakaa karkeasti länsimurteisiin ja itämurteisiin. Näiden sisällä voidaan tehdä edelleen uusia jakoja moniin erilaisiin alamurteisiin. Aiemmin murteiden erot ovat olleen huomattavasti selvempiä, mutta nykyään monet murteet ovat sekoittuneet. Vaikka murteiden väliset erot ovatkin nykyään pienentyneet murteiden sekoittuessa, ovat ne yhä kuitenkin vielä elävää kieltä, ja moni ihminen saattaakin käyttää murresanoja puheessa tunnistamatta niitä edes alun perin murteellisiksi sanoiksi. Perinteisten aitojen murteiden häviämiseen ovat vaikuttaneet muun muassa 1900-luvun alkupuolella voimaan tullut oppivelvollisuus ja muuttoliikkeen vilkastuminen sekä yleiskielen tuomat vaikutukset. Kun puhutaan Suomen kielen murteista, sillä tarkoitetaan tyypillisesti niin kutsuttuja vanhoja aluemurteita, jotka on yleensä esitetty kartalla alueina vuoden 1938 kuntajaon mukaisesti.

Suomen kielen murteiden jaottelu

Murteiden perusjako itä- ja länsimurteisiin

Suomen kielen murteet on jaettu perinteisesti alueellisesti kahteen osaryhmään, itämurteisiin ja länsimurteisiin. Itä- ja länsimurrealueiden jako ei ole pelkästään kielellinen, vaan se perustuu jo asutushistoriaan ja historialliseen kehitykseen Suomen eri alueilla. Länsi- ja itämurteiden maantieteellisten alueiden kansanomainen henkinen ja aineellinen kulttuuri eroavat historiallisesti toisistaan. Länsialueilla on ollut perinteisesti laajaa peltoviljelyä ja tästä aiheutunutta vakiintunutta kyläasutusta, kun taas itäpuolella asutus on ollut hajanaisempaa ja kulttuuria on leimannut kaskenpoltto ja eränkäynti. Itä- ja länsimurteiden jaon käsitys perustuu pääosin eräisiin piirteisiin äänne- ja muotorakenteissa sekä niiden historialliseen kehitykseen ja alueiden asutushistoriaan. Koska itä- ja länsimurteiden raja erilaisten luokitteluun käytettävien murrepiirteiden kohdalla on aina erilainen, on murrealueiden rajaa mahdotonta määritellä täsmällisesti. Varsinaisten itä- ja länsimurteiden lisäksi on olemassa myös erilaisia sekamurteita, joissa yhdistyvät niin itä- kuin länsimurteidenkin ominaispiirteet. Itämurteiden pääalueita ovat nykyisten Pohjois- ja Etelä-Savon, Pohjois- ja Etelä-Karjalan sekä Keski-Suomen ja Kainuun maakunnat. Näiden lisäksi itämurteisiin kuuluvia kuntia muiden maakuntien alueilla ovat Virolahti, Miehikkälä, Hartola, Sysmä, Ähtäri, Soini, Alajärvi, Vimpeli, Lappajärvi, Evijärvi, Pyhäjärvi, Pudasjärvi, Taivalkoski, Kuusamo ja Posio.

Kielelliset erot murrealueiden välillä

Itä- ja länsimurteet eroavat toisistaan muun muassa erilaisten äänteiden lausumisen perusteella, minkä lisäksi murteiden välillä on myös erilaisia sanastoeroja, jolloin eri sanoilla voi olla erilainen merkitys toisella murrealueella, tai käytössä on kokonaan toisenlaisia sanoja tarkoittamaan eri asioita. Selvin ero itä- ja länsimurteiden välillä on kirjakielen d-äänteen esittäminen puheessa. Länsimurteissa d-äänteen tilalla käytetään r-äännettä. Esimerkiksi ”lehden” lausutaan ”lehren” ja ”saada” lausutaan ”saara”. Itämurteissa d-äänne katoaa. ”Lehden” lausutaan ”lehen”, ”saada” sen sijaan ”saaha”.

Kielelliset erot murrealueiden välillä

Itä- ja länsimurteiden tyypillisiä eroja ovat myös esimerkiksi kirjakielen sanoissa esiintyvän ts:n vastineet ja lk- ja rk-yhtymien astevaihtelu. Esimerkiksi ”metsä” on länsimurteissa ”mettä”, mutta itämurteissa ”mehtä”, lännessä ”kurki” taipuu monikossa ”kurjet”, kun taas itämurteissa se lausutaan ”kuret”. Länsimurteissa tapahtuu myös tyypillisesti diftongien avautumista, esimerkiksi ”nuori” on lännessä ”nuari” ja ”työmies” on ”tyämies”. Itämurteissa pitkä a ja pitkä ä diftongiutuvat, jolloin sana ”pää” lausutaan murteellisesti ”peä” ja sana ”leipää” voidaan lausua ”leipeä” tai ”leipee”. Suomen itämurteet ovat kehittyneet länsimurteita läheisemmin karjalan kielestä, joka on myös pohjautunut itäkantasuomalaisiin myöhäiskantasuomen murteisiin. Itäisimmissä suomalaisissa murteissa on lisäksi enemmän venäläisiä lainasanoja. Länsimurteet taas ovat kehittyneet enemmänkin myöhäiskantasuomen pohjoiskantasuomalaisesta murteesta. Länsimurteet ovat saaneet vaikutteita ruotsin kielestä ja lounaismurteet myös viron kielestä. Molemmat murrealueet ovat saaneet kuitenkin lainasanoja sekä venäjästä, ruotsista että saamesta.